Eettiset periaatteet

1 Turvallisuus etusijalla

Turvallisuus on etusijalla ydinvoimayhtiössä. Jokaisella yksilöllä on oikeus turvallisuuteen. Mahdollisimman turvallinen työyhteisö on Fennovoimalle ehdoton edellytys.

Terveellinen ja ilmapiiriltään myönteinen työpaikka on kaikille työntekijöille voimanlähde, joka koituu myös perheiden ja ystävien hyväksi. Fennovoimassa koko henkilöstöllä on vastuu edistää henkistä hyvinvointia ja lisätä työturvallisuutta. Erityisesti yhtiön johdon on näytettävä esimerkkiä toimimalla rehdisti sekä pyrkimällä avoimeen ja vuorovaikutteiseen viestintään.

Fennovoima parantaa ja valvoo jatkuvasti turvallisuuteen vaikuttavia asenteita, käyttäytymistapoja ja taitoja. Fennovoimassa ei hyväksytä yleisten tai sisäisten säädösten laiminlyöntiä.

2 Ihmisarvo

Ihmisiä on kohdeltava tasapuolisesti ja rehdisti ikään, sukupuoleen, poliittiseen tai muuhun näkemykseen, uskontoon, kansallisuuteen tai etniseen alkuperään katsomatta. Fennovoima arvostaa ihmisarvoa ja erilaisuutta sekä tuomitsee kaikenlaisen syrjinnän ja suvaitsemattomuuden.

Fennovoima noudattaa Suomen työlainsäädäntöä ja muita säädöksiä. Lisäksi Fennovoima tukee kansainvälisiä työalan sopimuksia sekä tuomitsee pakkotyön ja lapsityövoiman käytön. Fennovoimassa vallitsee järjestäytymisvapaus.

3 Maapallon tulevaisuus

Maapallo ei ole olemassa vain nykyistä ihmiskuntaa tai ekosysteemiä varten. Ihmisillä on vastuu turvata elinolot ja luonnon monimuotoisuus myös tuleville sukupolville. Fennovoima pyrkii kaikessa toiminnassaan kestävään inhimilliseen, ekologiseen, yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen.

Fennovoima tukee laajenevaa kansainvälistä yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja maailmanlaajuisen ympäristönsuojelun tehostamiseksi. Fennovoimassa ympäristöön liittyvät näkökohdat ovat keskeisessä osassa yhtiön toimintaa koskevissa päätöksissä. Fennovoima käyttää parasta saatavilla olevaa ja toteuttamiskelpoista tekniikkaa rajoittaakseen ja vähentääkseen toiminnastaan aiheutuvaa taakkaa ympäristölle.

4 Yhteiskuntavastuu

Yhteisten sääntöjen hyväksyminen on edellytys yhteisöjen ja yksilöiden menestymiselle. Fennovoima noudattaa Suomen lakeja ja muita säädöksiä sekä solmimiaan sopimuksia ja sitoumuksia. Fennovoima tuomitsee korruption ja lahjonnan ja noudattaa tarkasti kilpailulainsäädäntöä. Erityisen tärkeää on, että Fennovoiman työntekijät ja hallituksen jäsenet toimivat aina yhtiön parhaaksi, eivätkä missään Fennovoimaan liittyvissä oloissa henkilökohtaisten tarkoitusperiensä hyväksi.

Fennovoima huolehtii yhteiskuntavastuustaan kansainvälisesti, Suomessa ja sijaintipaikkakunnillaan. Fennovoima osallistuu paikallisyhteisöjensä ja koko suomalaisen yhteiskunnan toimintaan erityisesti tuomalla taloudellista hyvinvointia turvallisen ja päästöttömän sähköntuotantonsa avulla.

5 Eettiset toimintatavat

Fennovoima varmistaa eettisten periaatteidensa noudattamisen seuraavasti:

• yhtiön hallitus antaa toimitusjohtajan tehtäväksi laatia tarvittavat ohjeet ja ottaa käyttöön tarvittavat menettelyt, jolla taataan Fennovoiman toiminta näiden periaatteiden mukaisesti
• jokaisella yhtiön toiminnolla ja työntekijällä on vastuu periaatteiden noudattamisesta, ja tehokas sisäinen viestintä ja koulutus ovat ratkaisevia keinoja tämän tavoitteen saavuttamisessa
• Fennovoima käy aktiivista keskustelua eettisyyteen liittyvistä asioista sidosryhmiensä ja koko suomalaisen yhteiskunnan kanssa

Fennovoima

Omistajat
Periaatteet
Aineistoja

 

Ydinvoimalahanke

Perustelut
Merkitys Suomelle
Osaaminen
Toteutus
Paikallissivut

 


Tiedotteet
Pressi
Sisu-lehti
Kysyttyä
Linkit
Yhteydenottolomake

 
 
 

Sisu 1/2010

Fennovoiman Sisu-lehti ilmestyy
neljä kertaa vuodessa. Tilaa painettu
lehti sähköpostitse osoitteesta
sisu@fennovoima.fi.
 

Arkistoon