Yrityksen yhteiskuntavastuu
Fennovoima haluaa olla vastuullinen toimija yhteiskunnassa. Fennovoimassa vastuullinen toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta; taloudellisesta, ympäristö- ja henkilöstövastuusta.
Fennovoima edellyttää, että sen liiketoimintakumppanit, alihankkijat ja laitostoimittajat toimivat suomalaisen yhteiskunnan hyväksymien toimintatapojen mukaisesti ja Suomen lakia noudattaen.
Fennovoima pyrkii avoimeen vuoropuheluun sidosryhmien, kuten osakkeenomistajien, työntekijöiden, laitospaikkakunnan asukkaiden, laitostoimittajien sekä viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen, kanssa.
Taloudellinen vastuu
Fennovoiman toiminnalla on taloudellisia vaikutuksia kansallisella tasolla ja sijoitusalueella, jolla yhtiö toimii. Fennovoima edistää paikkakunnan hyvinvointia maksamalla veroja, työllistämällä suorasti ja välillisesti sekä osallistumalla muuten paikkakunnan toimintaan.
Fennovoima osallistuu aktiivisesti paikkakunnan elämään ja tiedottaa toiminnastaan ympäröivälle yhteiskunnalle ja sidosryhmille. Fennovoima tukee toimialansa tutkimus- ja kehitystyötä. Fennovoima on myös muun muassa kehittämässä yhteistyössä Oulun yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Oulun seudun ammattikorkeakoulun sekä alan muiden toimijoiden kanssa ydinvoimatekniikan koulutusta Oulussa.
Ympäristövastuu
Ympäristö otetaan huomioon kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa.
Rajoitamme aiheuttamaamme ympäristötaakkaa hyödyntämällä parhaita käytössä olevia tekniikoita ja käytäntöjä. Hyödynnämme luonnonvaroja ja raaka-aineita mahdollisimman säästeliäästi ja energiatehokkaasti.
Fennovoimassa ympäristöön liittyvät näkökohdat ovat keskeisessä osassa yhtiön toimintaa koskevissa päätöksissä.
Henkilöstövastuu
Fennovoiman henkilöstöpolitiikan tavoitteena on luoda hyvä ja kannustava työilmapiiri, joka rakentuu avoimuuden, tasa-arvoisuuden sekä luottamuksen varaan.
Tarjoamme henkilöstöllemme haastavia työtehtäviä, ja rohkaisemme työntekijöitämme jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Meille on tärkeää, että henkilöstö on innostunut työstään ja ylpeä tuloksistaan.
Työnantajana tuemme monipuolisesti henkilökunnan hyvinvointia ja panostamme tasa-arvoisuuteen. Arvostamme yksilön vapaa-aikaa ja pyrimme olemaan työnantajana kaikin puolin reilu.



