Laitosmalli

Hanhikivi 1 varustetaan kolmannen sukupolven painevesireaktorilla, ja laitos perustuu käytännössä koeteltuun VVER-teknologiaan. Laitostyyppi on venäläisen Rosatomin tytäryhtiön OKB Gidropressin kehittämä.

Ensimmäiset VVER-laitokset rakennettiin jo ennen 1970-lukua, ja laitostyypistä on hyviä käyttökokemuksia Suomessakin. Fortumilla on Loviisassa käytössä kaksi VVER-440-laitosyksikköä, joita on käytetty turvallisesti vuosikymmeniä. Viimeisen 25 vuoden aikana on otettu käyttöön 20 VVER-laitosta.

Hanhikivi 1 -hankkeen referenssiyksiköt ovat tällä hetkellä rakenteilla Venäjällä Sosnovyi Borissa (Leningrad 1 ja 2).

Laitosmallin kehityksessä on tähdätty Venäjän sisämarkkinoiden ohella myös vientiin: laitoksen suunnittelussa on siis huomioitu IAEA:n vaatimukset ja eurooppalaiset voimayhtiöiden yleisohjeet. Laitostyyppi rakennetaan täyttämään myös suomalaiset turvallisuusmääräykset kuten Säteilyturvakeskuksen (STUK) YVL-ohjeet. Laitoksen tärkeimmät suunnitteluparametrit on esitetty sivun alaosassa.

Edistyksellisiä ominaisuuksia

Tärkeänä turvallisuuspiirteenä aikaisempiin malleihin verrattuna VVER-laitostyypissä on aktiivisten jäähdytysjärjestelmien lisäksi myös passiivisia jäähdytysjärjestelmiä, jotka toimivat luonnonkierron ja painovoiman vaikutuksesta, eivätkä siten tarvitse lainkaan sähköä tai muuta ulkoista käyttövoimaa toiminnan ylläpitämiseen. 

Vakavien reaktorionnettomuuksien hallintastrategia perustuu neljään turvallisuustoimintoon: primääripiirin paineenalennukseen, sydänsulan jäähdyttämiseen reaktorikuopan pohjalla sijaitsevassa sydänsiepparissa, vedynhallintaan eli vetyräjähdyksien estämiseen sekä suojarakennuksen jälkilämmön poistoon.

Näillä suojaustoiminnoilla varmistetaan suojarakennuksen eheys ja tiiveys niin, että vakaville reaktorionnettomuuksille asetetut päästön raja-arvot eivät ylity. 

Turvallisuussuunnittelun tavoitteena on alusta lähtien ollut kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n turvallisuusohjeiden ja standardien, eurooppalaisten EUR-vaatimusten (European Utility Requirements) sekä Venäjän omien kansallisten määräysten ja vaatimusten täyttäminen. 

Tärkeimmät suunnitteluparametrit

Laitoksen sähköteho on noin 1200 MW, lämpöteho noin 3200 MW ja sen höyrystimet on VVER-laitoksille tyypillisesti sijoitettu vaakatasoon. Laitoksen suunniteltu käyttöikä on 60 vuotta. Lisätietoja (englanniksi) löydät kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n ja Rosatomin sivuilta.

Reaktorin lämpöteho 3200 MW
Terminen hyötysuhde ~37 %
Sähköteho 1200 MW
Primääripiirin paine 162 bar
Polttoainenippujen lukumäärä 163
Säätösauvojen lukumäärä 121
Pääkiertopiirien/höyrystimien lukumäärä 4
Reaktorisydämen jäähdytevirtaus 85 600 m3/h

Painevesireaktori on niin sanottu kevytvesireaktori, joka on yleisin reaktorityyppi. Painevesireaktorissa höyry kehitetään puolestaan erillisissä höyrystimissä.