Vahva osaaminen kumpuaa kattavasta kokemuksesta
Fennovoimalla on asiantuntemus hankkeen toteuttamiseksi turvallisuusvaatimusten ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Fennovoimassa työskentelee jo valmisteluvaiheessa kymmeniä pitkän linjan ammattilaisia, joilla on vankkaa kokemusta ydinvoimalaitoksen suunnittelusta ja rakentamisesta sekä isojen ja vaativien projektien hallinnasta.
Fennovoiman työntekijät mukaan lukien projektissa työskentelee kaikkiaan noin sata henkilöä. Vahvaa tietotaitoa hankkeeseen tuo myös Fennovoimasta kolmanneksen omistava E.ON Kärnkraft Finland.
Fennovoiman suomalaiset perustajaosakkaat valitsivat E.ONin kumppanikseen hankkeeseen, koska E.ONin ydinenergia-alan asiantuntemusta tarvitaan Fennovoiman oman asiantuntemuksen kehittämisessä ja resurssien täydentämisessä koko hankkeen ajan. E.ON on sitoutunut Fennovoiman hankkeen toteuttamiseen ja asiantuntemuksen varmistamiseen niin, että E.ONin asiantuntemus on kaikilla tarvittavilla osa-alueilla Fennovoiman käytettävissä.
Asiantuntemusta ydinvoimalaitoksen koko elinkaarelta
E.ON on maailman suurin yksityisomistuksessa oleva energiayhtiö. Sen palveluksessa on noin 80 000 työntekijää 31 maassa. Euroopassa yhtiö käyttää yli 200:aa isoa voimalaitosta, ja se on omistajana tai osaomistajana 21 toiminnassa olevassa ydinvoimalaitosyksikössä Euroopassa. Niistä yhdeksässä E.ON on vastuullinen toimiluvan haltija.
Fennovoima on Suomessa ainoa toimija, jolla on osakkaansa kautta jo nyt ensi käden kokemusta ydinvoimalaitoksen elinkaaren kaikilta osa-alueilta, myös käytöstäpoistosta. E.ONin osaaminen kattaa kaikki ydinvoimalaitoksen elinkaaren osa-alueet. E.ONin ydinvoimalaitosten käyttöhistoria on alan huippua. Yhtiön ydinvoimalaitosten käytettävyys on vuosikeskiarvona yli 90 prosenttia.
Monipuolisesta osakaspohjasta laaja-alaista erikoisosaamista
Fennovoima hyödyntää hankkeen toteuttamisessa kaikkien osakkaidensa erikoisosaamista. Ydinvoimalaitoksen suunnittelun ja toteutuksen laadun ja luotettavan toiminnan varmistamiseksi tarvitaan monipuolista tietotaitoa ja kokemusta ydin- ja voimalaitostekniikkaa sivuavilta aloilta.
Outokumpu Oyj:llä on pitkät perinteet ruostumattoman teräksen tuote- ja käyttösovelluskehityksessä ja syvällistä osaamista ruostumattoman teräksen käytöstä vaativissa olosuhteissa prosessi- ja energiateollisuuden alalla.
Rautaruukki on erityisesti lujien ja kulutuskestävien terästen asiantuntija ja valmistaja. Myös teräsrakenteet, erilaiset rakennusten komponentit ja kokonaiset rakennusratkaisut kuuluvat Rautaruukin ydinosaamisalueeseen ja valmistusohjelmaan.
AGA tuo osaamista kaasujärjestelmistä ja -tekniikasta sekä hitsausteknologiasta ja Ovako puolestaan metallurgiasta, erikoisteräksistä sekä teräsputkista ja -tangoista. Componentan erityisaluetta on mekaaninen teknologia ja mekaanisten laitteiden suunnittelu. Energia- ja sähköyhtiöiltä hankkeeseen tulee osaamista infrastruktuuri- ja kaukolämpöjärjestelmistä sekä sähkönjakelusta.
Fennovoima hyödyntää hankkeessaan lisäksi ulkopuolista asiantuntemusta, jonka määrä riippuu hankkeen toteutustavasta.




