Fennovoima tuo lisää kilpailua sähkömarkkinoille
Pohjoismaisten kilpailuviranomaisten laatimissa selvityksissä ja useissa muissa asiantuntija-arvioissa on todettu, että sähkömarkkinoiden toimivuudessa on ongelmia. Ne liittyvät erityisesti sähköntuotantoon ja tukkumarkkinoihin.
Yhdeksi merkittäväksi kilpailuongelmien aiheuttajaksi on katsottu keskittynyt sähköntuotannon omistus. Ydinvoimalla tuotetaan neljäsosa Suomen sähköstä, mutta tuotanto on harvojen käsissä. Viiden suurimman ydinvoimaomistajan yhteenlaskettu osuus koko Suomen ydinvoimatuotannosta on peräti 85 prosenttia.
Fennovoima parantaa tukkumarkkinoiden toimintaa lisäämällä sähköntarjontaa ja tuomalla uusia toimijoita alalle. Ydinvoimatuotantoa omistavien yhtiöiden lukumäärä kasvaa noin 30 uudella toimijalla. Fennovoiman hankkeella on merkittävä myönteinen vaikutus myös sähkön vähittäismarkkinoiden toimintaan Suomessa. Kilpailun lisäämisestä hyötyvät kaikki sähkönkäyttäjät.
Osuus Fennovoimasta vahvistaa osakkaina olevien pienten ja keskisuurten energiayhtiöiden kilpailukykyä. Kuluttajien kannalta on edullista, että energiayhtiö hinnoittelee vähittäismyyntinsä omien todellisten tuotantokustannustensa perusteella, ei sähkön pörssihinnan mukaan. Fennovoiman energiayhtiöosakkailla on Suomen vähittäismarkkinoilla noin 900 000 pienasiakasta.



