Turvallisuus aina ensi sijalla
Ydinvoima-alaan liittyvien riskien vuoksi ydinvoimaloiden suunnittelu, rakentaminen ja käyttö ovat Suomessa tiukassa valvonnassa. Valtion viranomainen, Säteilyturvakeskus valvoo kaikkia työvaiheita sekä käyttöä erittäin tarkasti. Ydinvoimalan omistaja on vastuussa turvallisuudesta kaikissa vaiheissa. Voimaloista pidetään kaikin puolin erittäin hyvää huolta myös siksi, että ydinvoimala on arvokas laitos omistaa.
Nykytekniikan ja moninkertaisten turvallisuusjärjestelmien ansiosta onnettomuuden mahdollisuus nykyaikaisessa ydinvoimalassa on erittäin pieni. Turvallisuus varmistetaan noudattamalla syvyyssuuntaista turvallisuusperiaatetta eli peräkkäisillä ja toisistaan riippumattomilla suojauksilla. Ydinvoimalat suunnitellaan siten, että laitoksen vikaantuminen ja suojaustoiminnan epäonnistuminen yhdellä suojaamisen tasolla ei vielä aiheuta vaaraa.
Nykyaikaiset ydinreaktorit ovat itseohjaavia niin, että pienet häiriöt tasaantuvat luonnostaan. Moninkertaiset turvallisuusjärjestelmät puolestaan havaitsevat suuremmat häiriöt laitoksen toiminnassa automaattisesti. Häiriötilanteen eteneminen onnettomuudeksi vaatii usean turvallisuusjärjestelmän samanaikaista pettämistä, mikä on erittäin epätodennäköistä.
Pienestä onnettomuusriskistä huolimatta onnettomuuksien seurauksiin varaudutaan mm. väestönsuojelutoimenpiteiden ennakkosuunnittelulla ja rajoittamalla kiinteää asutusta ydinvoimalaitoksen välittömässä läheisyydessä.
Säteilyturvakeskuksen lokakuussa 2009 antaman lausunnon mukaan Fennovoimalla on edellytykset rakentaa Suomeen uusi ydinvoimalaitos turvallisesti. STUKin mukaan myös Fennovoiman laitosvaihtoehdot voidaan rakentaa turvallisiksi. Lue aiheesta lisää Säteilyturvakeskuksen sivuilta.
Ydinvoimalaonnettomuudet maailmallaSuomessa ydinvoimaa on käytetty turvallisesti vuodesta 1977, jolloin maan ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala käynnistyi. Tsernobylin ydinvoimalassa Ukrainassa sattui onnettomuus vuonna 1986. Onnettomuus aiheutti saman tien 31 ihmisen kuoleman ja sen jälkeisinä vuosina lähteistä riippuen joidenkin tuhansien. Lue lisää aiheesta esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen sivuilta. Vuonna 2011 mittava maanjäristys ja tsunami aiheuttivat Japanin Fukushiman ydinvoimalassa onnettomuuden. Seurauksena ympäristöön päässeen säteilyn vuoksi lähialueita on evakuoitu. Ympäristöön päässyt säteily ei ole aiheuttanut suoria terveysvaikutuksia, eikä henkilökunnalle ole aiheutunut säteilysairastumisia. STUKin sivuilla on paljon tietoa Fukushimasta. Three Mile Islandin onnettomuus Yhdysvalloissa lähellä Harrisburgin kaupunkia vuonna 1979 ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Vertailun vuoksi: esimerkiksi muihin energiantuotantomuotoihin liittyvissä onnettomuuksissa kuolee maailmassa yli 2 000 ihmistä vuodessa (lue lisää NEAn raportista, pdf, 702kt) ja ilman pienhiukkasiin arviolta 800 000 ihmistä vuodessa (lue lisää OECDn raportista, pdf, 211kt). |



