Fennovoima selvittänyt ympäristövaikutukset vaaditulla tavalla
Fennovoima on toteuttanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn lain vaatimalla tavalla.
YVA-selostuksen johtopäätöksenä Fennovoima toteaa, että hankkeella ei ole Pyhäjoella eikä Simossa sellaisia haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka estäisivät hankkeen toteuttamisen. Hanke on näin ollen toteuttamiskelpoinen, ja Fennovoima jatkaa valmistelua molemmilla paikkakunnilla.
Fennovoima sai YVAstaan 20. helmikuuta 2009 TEMin loppulausunnon, joka päätti 30. tammikuuta 2008 alkaneen YVA-menettelyn.
Lausunnossaan ministeriö totesi, että Fennovoiman YVA-selostus kattaa lainsäädännön sisältövaatimukset ja se on laadittu säädösten vaatimalla tavalla. Ministeriö antoi loppulausuntonsa esitettyjen lausuntojen pohjalta, joita tuli kaikkiaan noin 80 ulkopuoliselta taholta. Useat ulkopuoliset lausunnonantajat pitivät Fennovoiman YVA-selostusta mittavana ja asiantuntevana. Saman totesi lausunnossaan TEM pyytämistään lisäselvityksistä huolimatta. Lue kaikki lausunnot täältä.
Ministeriön pyytämät lisäselvitykset ja tarkennukset ympäristövaikutusten arviointiin ja sen taustaselvitysten tietoihin toimitettiin TEMille pyydetysti huhtikuussa ja lokakuussa 2009. Lue lisäselvitykset.
YVAlla tarkoitetaan menettelyä, jossa kartoitetaan suunnitellun toiminnan välittömät tai välilliset vaikutukset muun muassa ihmisten terveyteen, maaperään, yhdyskuntarakenteeseen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Lue YVAsta tarkemmin.
Selvityksessä mukana molemmat vaihtoehtoiset sijoituspaikkakunnat
Selostuksessa on arvioitu Fennovoiman ydinvoimalaitoksen ympäristövaikutuksia molemmilla vaihtoehtoisilla sijoituspaikkakunnilla, Pyhäjoella ja Simossa, laitoksen koko elinkaaren aikana. Tarkemmat selostukset ympäristövaikutuksista ovat paikkakuntien omilla alasivuilla.
Ympäristövaikusten arviointiselostus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
YVA-menettelyn toteutti Fennovoiman toimeksiannosta Pöyry Energy Oy.
YVA-menettely alkoi tammikuussa 2008
Fennovoima toimitti 30. tammikuuta 2008 ympäristövaikutusten arviointiohjelman työ- ja elinkeinoministeriölle, joka toimii ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisena. TEM pyysi YVA-ohjelmasta lausunnot eri viranomaisilta sekä muilta asianosaisilta. Kansalaisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteitään YVA-ohjelmasta. Ministeriö kokosi mielipiteet ja lausunnot yhteen ja antoi YVA-ohjelmasta lausuntonsa 7. toukokuuta 2008.
9. lokakuuta 2008 Fennovoima luovutti TEMille ympäristövaikutusten arviointiselostuksen. YVA-selostus laadittiin YVA-ohjelman sekä siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta. TEMin helmikuussa 2009 antama loppulausunto päätti YVA-menettelyn.




