Ympäristövaikutukset selvitetty
Fennovoima on selvittänyt ympäristövaikutukset eli toteuttanut lain vaatiman ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVAn. Johtopäätös oli, ettei hankkeella ole paikkakunnalla sellaisia haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka estäisivät hankkeen toteuttamisen.
Ennen YVA-selostusta tehtiin YVA-ohjelma, joka toimitettiin asiassa yhteysviranomaisena toimivalle työ- ja elinkeinoministeriölle TEMille tammikuussa 2008. TEM antoi YVA-ohjelmasta lausunnon asianosaisilta, mm. viranomaisilta, pyytämiensä lausuntojen ja kansalaisilta saamiensa mielipiteiden pohjalta.
Näiden perusteella Fennovoima teki YVA-selostuksen, joka luovutettiin niin ikään TEMille lokakuussa 2008. Myös tästä TEM pyysi lausuntoja ja sai mielipiteitä. Näiden pohjalta ministeriö antoi loppulausuntonsa, joka päätti YVA-menettelyn.
Ministeriön pyytämät lisäselvitykset ja tarkennukset ympäristövaikutusten arviointiin ja sen taustaselvitysten tietoihin Fennovoiman toimitetti TEMille pyydetysti huhtikuussa ja lokakuussa 2009. Lue lisäselvitykset.
YVA-menettelyn toteutti Fennovoiman toimeksiannosta Pöyry Energy Oy. Tarkemmat selostukset YVAsta Pyhäjoen paikallissivuilla ja koko YVA-selostus täällä.



