Miksi ydinvoima?

Miksi Suomi tarvitsee uutta ydinvoimaa?

Ydinvoima on taloudellinen ja tehokas tapa tuottaa sähköä. Sähkön käytön tehostamisen ja säästämisen lisäksi tarvitsemme Suomessa lähivuosikymmeninä tuhansia megawatteja uutta sähköntuotantokapasiteettia.

Ikääntyviä kivihiilivoimaloita suljetaan, mikä on ilmaston kannalta hyvä asia. Lisäksi nyt käytössä olevat ydinvoimalat tulevat käyttöikänsä päähän seuraavien vuosikymmenten aikana.

Sähkön tuotannon omavaraisuutta tulisi lisätä. Sähkön tuonnin jatkuminen Venäjältä on tulevina vuosina epävarmaa.

Hiilidioksidipäästötöntä ydinvoimaa tarvitaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Miksei ydinvoiman sijasta panosteta uusiutuviin energiamuotoihin tai sähkön käytön vähentämiseen?

Ydinvoimaa, uusiutuvia energianlähteitä ja energiatehokkuutta ei ole syytä asettaa vastakkain. Kaikkia tarvitaan sähkön riittävyyden ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Fennovoimankin osakkaat investoivat myös bio-, tuuli- ja pienvesivoimaan; osakkaat ovat mukana yhteensä yli 50 tällaisessa hankkeessa.

Sähkön kulutus on laskussa esimerkiksi taantumasta kärsivän teollisuuden takia. Eikö uusi ydinvoimala ole sen vuoksi tarpeeton?

Fennovoiman osakkaat saisivat voimalasta keskimäärin vasta noin puolet tarvitsemastaan sähköstä. Heidän toimintansa voisi siis kutistua puoleen, ja silti voimalan tuotanto tulisi käytettyä kokonaan. Fennovoiman enemmistön omistavat metalli- ja kaivosalan, elintarvike- ja kaupan alan yritykset sekä kunnalliset ja paikalliset energialaitokset, joiden toiminta on toki supistunut taantumassa muttei läheskään yhtä voimakkaasti kuin monilla muilla teollisuuden aloilla. Ihmiset tarvitsevat koteihinsa valoa ja lämpöä ja jääkaappeihin ruokaa, oli lama tai ei.

Työ- ja elinkeinoministeriön marraskuussa julkaiseman sähkönkulutusennusteen mukaan metalliteollisuus ja palvelut tarvitsevat jatkossa yhä enemmän sähköä eli Fennovoiman osakkaiden osuus Suomen sähkönkäytöstä kasvaa entisestään.

Suomen metsäteollisuus on sähkön suhteen omavaraista. Kun metsäteollisuus sulkee tehtaita, poistuu samalla kyseisten tehtaiden oma sähkön ja lämmön tuotanto. Muualla Suomessa energiantarve ei siis muutu miksikään. Fennovoiman osakkaina ei ole metsäteollisuuden yrityksiä.

Kannattaa myös muistaa, että ydinvoimala tuottaa sähköä 60 vuotta, joten lyhyellä aikavälillä talouden vaihtelut eivät vaikuta tällaiseen hankkeeseen. Varmuus kohtuuhintaisen sähkön saannista vuonna 2020 on Fennovoiman osakkaille erittäin tärkeää, sillä se luo uskoa tulevaisuuteen ja mahdollistaa toimintaedellytysten ja työpaikkojen säilyttämiseen Suomessa.

Fennovoima

Omistajat
Periaatteet
Aineistoja

 

Ydinvoimalahanke

Miksi Fennovoima?
Merkitys Suomelle
Osaaminen
Toteutus
Paikallissivut

 


Tiedotteet
Pressi
Sisu-lehti
Kysyttyä
Linkit
Yhteydenottolomake

 
 
 

Sisu 1/2010

Fennovoiman Sisu-lehti ilmestyy
sekä verkossa että painettuna.
Tilaa painettu lehti
sähköpostitse osoitteesta
sisu@fennovoima.fi.
 

Arkistoon