Fennovoiman hankkeesta hyötyä koko seutukunnalle

Ydinvoimalaitoksen rakentaminen on kooltaan, kestoltaan ja vaatimuksiltaan erittäin suuri investointihanke. Investoinnin pysyvät taloudelliset vaikutukset sijoituspaikkakunnalla ja koko ympäröivässä seutukunnassa ovat mittavat.

Uudelle sijoituspaikkakunnalle ydinvoimalaitoshanke luo pitkäjänteistä teollista toimintaa sekä vakauttaa seutukunnan elinkeinorakenteita ja taloutta. Uuteen ydinvoimayhtiöön syntyy satoja pysyviä työpaikkoja vuosikymmeniksi. Ydinvoiman tuotannon pitkäjänteisyyden ansiosta seutukunnalle tarjoutuu hyvät edellytykset monipuolistaa omaa palvelutuotantoaan.

Molemmat Fennovoiman ydinvoimalaitoksen vaihtoehtoiset sijoituspaikat, Pyhäjoki ja Simo, sijaitsevat valtioneuvoston päätöksen mukaisilla kehitysalueilla. Hanke on esimerkki yhteistyöstä, jolla osakasyhtiöt mahdollistavat toimintojensa pitkäjänteisen kehittämisen Suomessa ja keskittymisen omiin paikallisiin vahvuuksiinsa.

Fennovoiman hanke edesauttaa Suomen tasapainoista kehittämistä ilman valtion budjettivaroja.

Vaikutus kuntatalouteen ja elinkeinorakenteeseen

Ydinvoimalaitoksen rakentamisella ja käytöllä on erityiset vaikutukset sijoituspaikkakunnan ja sitä ympäröivän talousalueen yritystoimintaan, palveluiden tarjontaan sekä työmarkkinoihin. Sijoituspaikaksi valitun seutukunnan verotulot kasvavat kiinteistö-, kunnallis- ja yhteisöverojen vuoksi.

Kunta voi käyttää lisääntyneitä verotulojaan palveluiden määrän ja laadun lisäämiseen. Parantunut palvelutaso houkuttelee uusia asukkaita. Toisaalta seutukunnan on valmistauduttava kehittämään ja investoimaan muun muassa palveluiden tuotantoon ja infrastuktuurin rakentamiseen.

Vaikutukset alueen talouteen

Fennovoiman hankkeen arvioidut alueelliset talous- ja työllisyysvaikutukset. Vaikutukset eivät olennaisesti riipu siitä, mikä vaihtoehtoisista sijoituspaikoista valitaan.

Pysyvät työpaikat
• Fennovoiman henkilöstöä 300–400 henkilöä
• Ulkopuolisten palvelujen henkilöstöä noin 100 ihmistä
• Vuosihuollossa noin 500 henkilöä (1 kuukausi vuodessa)

Rakennusajan työpaikat
• Työmaalla enimmillään 3 500–5 000 henkilöä
• Alueelta alihankintoina yli 3 000 henkilötyövuotta
• Suomesta alihankintoina 20 000–40 000 henkilötyövuotta

Verotulot
• Kiinteistövero voimalan valmistuttua 3,5–5,0 milj. €/v
• Kunnallisvero käyttövaiheessa noin 2,0 milj. €/v
• Muut verotulot lisääntyvät

Fennovoima

Omistajat
Periaatteet
Aineistoja

 

Ydinvoimalahanke

Perustelut
Merkitys Suomelle
Osaaminen
Toteutus
Paikallissivut

 


Tiedotteet
Pressi
Sisu-lehti
Kysyttyä
Linkit
Yhteydenottolomake

 
 
 

Sisu 1/2010

Fennovoiman Sisu-lehti ilmestyy
neljä kertaa vuodessa. Tilaa painettu
lehti sähköpostitse osoitteesta
sisu@fennovoima.fi.
 

Arkistoon