Pyhäjoki

Fennovoiman ydinvoimalan sijoituspaikka Pyhäjoella olisi Hanhikiven niemi. Alla olevassa taulukossa on ympäristövaikutusten arvioinnissa ilmenneet merkittävimmät vaikutukset.

Ydinvoimalaitoksen rakentamisen aikaiset vaikutukset

Rakentamisvaiheen meluvaikutukset

Päiväajan ohjearvo ylittyy noin 15 nykyisellä lomakiinteistöllä voimalaitoksen ympäristössä sekä 10 lomakiinteistöllä tien läheisyydessä.

Rakentamisen aluetaloudelliset vaikutukset ja sosiaaliset vaikutukset

Rakennusvaiheen kunnallisverotulot talousalueille 2,8–4,5 miljoonaa euroa vuodessa, kiinteistöverotuloja sijoituspaikkakunnalle ydinvoimalaitoksen valmistumisasteen mukaan. Työllistävä vaikutus talousalueella 500–800 henkilötyövuotta vuodessa. Hankkeen myötä talousalueen elinkeinoelämä piristyy, yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntä kasvaa.

Rakentamisen kuljetusten ja työmatkaliikenteen vaikutukset

Rakentamisen aikaisen liikenteen aiheuttamat päästöt lisääntyvät kaikissa vaihtoehdoissa. Liikennemäärät ovat korkeimmillaan rakentamisen neljäntenä tai viidentenä vuotena. Muina rakennusvuosina liikenne ja liikenteen päästöt ovat selvästi vähäisempiä. Rakentamisajan liikenteen päästöillä ei arvioida olevan pitkällä aikavälillä merkittäviä vaikutuksia sijoitusvaihtoehtojen lähialueiden ilmanlaatuun.

Jäähdytysvesirakenteiden rakentamisen vaikutukset

Vaikutukset riippuvat lähinnä valittavasta ottorakenteesta. Pohjaoton edellyttämä tunneli louhitaan meren pohjan alle. Rantaotto rakennetaan mantereen tai saaren rantaan. Rantaottoa sekä purkurakenteita rakennettaessa rantaa kaivetaan ja/tai louhitaan ja pohjaa tarvittaessa ruopataan. Ruoppaustyöt aiheuttavat veden tilapäistä ja paikallista samenemista.

Tieyhteyksien rakentamisen vaikutukset

Laitosalueelle rakennetaan uusi, vajaan 5 kilometrin pituinen tie.

Ei merkittäviä maankäytöllisiä muutoksia alueella.

Tielinjauksen lähistöllä ei ole asutusta, joten tien rakentamisesta ei aiheudu häiriötä ihmisille.

Voimajohtojen rakentamisen vaikutukset

Laitokselta valtakunnanverkkoon johtavaa uutta voimajohtoreittiä rakennetaan noin 20 kilometriä.

Rajoitukset maankäyttöön johtoaukealla.

Voimajohtoreitillä tai sen välittömässä lähiympäristössä ei sijaitse luonnonsuojelualueita.

Rakentaminen haittaa linnustoa pesimä- ja muuttoaikoina erityisesti Hietakarinlahdella.

Voimajohto muuttaa maisemaa.

 

Ydinvoimalaitoksen käytön aikaiset vaikutukset

Vaikutukset meriveden lämpötilaan ja jäätilanteeseen

Lämpenevän merialueen koko riippuu voimalaitoksen koosta ja jonkin verran valittavasta ottovaihtoehdosta.

Pohjaottovaihtoehdolla lämpenevä alue on rantaottoa pienempi.

Jäähdytysvedet heikentävät jäitä Hanhikiven niemen edustalla.

Vaikutukset veden laatuun ja ekologiaan

Jäähdytysveden vaikutusalueella vesikasvillisuuden ja kasviplanktonin tuotanto kasvaa.

Merialueen avoimuuden ja vähäravinteisuuden vuoksi vaikutukset jäävät vähäisiksi.

Jäähdytysveden purkamisen ei arvioida aiheuttavan alusveden hapettomuutta tai lisäävän merkittävästi sinileväkukintojen määrää.

Hankkeella ei ole vaikutuksia veden laatuun.

Vaikutukset kalastoon ja kalatalouteen

Kalastukselle voi aiheutua haittaa pyydysten limoittumisesta ja kesäisin siian pyynnin vaikeutumisesta erityisesti Hanhikiven pohjoispuoleisella pyyntialueella.

Talvinen sula-alue vaikeuttaa jäältä kalastusta, mutta toisaalta se pidentää avovesikalastuskautta ja houkuttelee alueelle talvisin siikaa ja taimenta.

Vaikutukset kasvillisuuteen, eläimiin ja suojelukohteisiin

Rakennusaika häiritsee eläimistöä ja osa elinympäristöistä muuttuu pysyvästi.

Hanhikiven niemenkärjen alue muuttuu ja alueen luonto pirstoutuu niin, että alueen merkitys maankohoamisrannikon katkeamattoman sukkessiokehityksen mallina heikkenee selvästi.

Hanhikiven alueen linnusto on lajistoltaan monipuolista. Suunniteltu laitospaikka sijoittuu laitosyksikön osalta alueelle, jonka linnusto on pääasiassa tavanomaisista metsälajeista koostuvaa.

Hanhikiven niemi sijaitsee muuttolintujen reitillä ja toimii monien lajien levähdysalueena. Voimajohdot lisäävät muuttolintujen törmäysriskiä.
Hanhikiven niemellä on muutamia uhanalaisten ja muutoin huomioitavien kasvilajien esiintymiä. Mikäli lajien kasvupaikoille ei rakenneta, ei lajien esiintyminen alueella heikkene.

Hankealueella sijaitsee Ankkurinnokan luonnonsuojelualue ja useita luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien rajauksia. Suojeltujen rantaniittyjen umpeenkasvu voi voimistua.

Lähin Natura-alue sijaitsee noin 2 kilometrin päässä alueen eteläpuolella. Hankkeella ei arvioida olevan merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura 2000 -alueen suojeluperusteisiin, joten Natura-arviota ei katsota tarpeelliseksi.

Radioaktiivisten päästöjen vaikutukset

Fennovoiman ydinvoimalaitos suunnitellaan siten, että sen radioaktiiviset päästöt alittavat niille asetetut raja-arvot. Laitoksen radioaktiiviset päästöt ovat niin pieniä, ettei niillä ole havaittavia vaikutuksia ympäristöön tai ihmisiin.

Vaikutukset maa- ja kallioperään ja pohjavesiin

Suurimmat vaikutukset aiheutuvat ydinvoimalaitoksen rakentamisvaiheessa. Rakennusaikana syntyy suuria määriä kaivuu-, louhinta- ja ruoppausmassoja. Työmaalta johdettavat perustusten kuivatusvedet ja sadevedet sisältävät kiintoainetta ja mahdollisia öljy- ja typpiyhdisteitä enemmän kuin normaalisti asvaltoiduilta piha-alueilta johdettavat vedet. Hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia hyödyntämiskelpoisiin pohjavesiin.

Vaikutukset liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen

Kokonaisliikennemäärä valtatiellä ydinvoimalaitokselle johtavan tien risteyksen lähettyvillä lisääntyy noin 7–10 prosenttia ja raskaan liikenteen määrä noin 2–4 prosenttia.

Valtatieltä ydinvoimalaitokselle rakennettava uusi tie suunnitellaan siten, että se soveltuu ydinvoimalaitoksen edellyttämän liikenteen käyttöön. Risteysalue valtatieltä suunnitellaan turvalliseksi ja sujuvaksi mm. ryhmittymiskaistojen ja nopeusrajoitusten avulla.

Meluvaikutukset

Ympäristössä ei erityistä melua aiheuttavaa toimintaa.

Yöajan ohjearvo ylittyy voimalaitoksen ympäristössä noin 15–20 nykyisellä lomakiinteistöllä.

Lounaisrannan alueelta lomakiinteistöt tulevat poistumaan hankkeen toteutumisen myötä.

Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön

Voimalaitos muuttaa maisemaa merkittävästi.

Voimalaitos sijoittuu näkyvälle paikalle avomerelle työntyvän niemen kärkeen. Seudun rantavyöhykkeellä ei ole teollisuutta tai muita raskaita rakenteita.

Hanhikiven valtakunnallisesti arvokkaan muinaisjäännöksen asema maisemassa ja lähiympäristön luonne muuttuu merkittävästi. Takarannan maakunnallisesti arvokkaan merenrantaniityn asema maisemassa muuttuu.

Voimajohto muuttaa maisemaa, mutta vaikutukset jäävät pääosin paikallisiksi (johtoreitin alue).

Vaikutukset ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen ja terveyteen

Voimalaitoksen normaalikäytöstä ei aiheudu säteilystä johtuvia havaittavia vaikutuksia lähiympäristön ihmisten terveyteen, elinoloihin tai virkistykseen. Ydinvoimalaitoksen laitosalueella liikkuminen ja virkistystoiminta on kielletty. Lämpimästä jäähdytysvedestä johtuva sulan ja heikenneen jään alue rajoittaa talvella jäällä tapahtuvaa toimintaa, kuten kalastusta ja ulkoilua. Toisaalta avovesikalastuskausi pitenee.

Sijaintipaikkojen lähiseudun asukkaiden ja toimijoiden näkemykset ydinvoimalaitoshankkeesta vaihtelevat suuresti ja alueille on syntynyt hanketta vastustavia ja kannattavia ryhmittymiä. Usein vastuksen syynä ovat ydinvoimalaitokseen liittyvät riskikäsitykset ja pelot sekä vakaumus ydinvoiman eettisestä kyseenalaisuudesta. Hankkeen kannattajat korostavat sen positiivisia taloudellisia vaikutuksia ja ympäristöystävällisyyttä.

Vaikutukset aluetalouteen

Käyttövaiheen kiinteistöverotulot sijoituspaikkakunnalle 3,8–5,0 miljoonaa euroa vuodessa ja kunnallisverotulot talousalueelle 1,9–2,4 miljoonaa euroa vuodessa. Työllistävät vaikutus talousalueella 340–425 henkilötyövuotta vuodessa. Verotulot kasvavat uusien asukkaiden, piristyneen elinkeinotoiminnan ja lisääntyneen rakentamisen seurauksena. Väestöpohja ja asuntokanta kasvavat. Yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntä kasvaa. Ennustettavia, oleellisia eroja paikkakunnittain ei ole.

Vaikutukset maankäyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen

Länsirannan loma-asutus- ja osa lounaisrannan loma-asutuksesta poistuu, eikä lounaisrantaa voi enää käyttää virkistystarkoituksiin.

Uusi tieyhteys ei aiheuta merkittäviä maankäytöllisiä muutoksia.

Pääsy Hanhikivelle on edelleen mahdollista.
 
Raahen seudun merkitys vahvana teollisuuspaikkakuntana vahvistuu - voi lisätä maankäytön kehittämisen edellytyksiä.

Laitokselle johtava voimalinja rajoittaa maankäyttöä pylvästyypistä riippuen noin 80–120 metriä leveällä kaistaleella. Laitoksen rakentaminen rajoittaa maankäyttöä laitoksen suojavyöhykkeellä. Työpaikka- ja asuinalueiden sekä palvelujen rakentamisen myötä voi tarjoutua uusia maankäytön mahdollisuuksia taajamissa ja kylissä sekä tieyhteyksien varrella.

Voimalaitosjätteen loppusijoituksen vaikutukset

Ydinvoimalaitokselle rakennetaan voimalaitosjätteiden käsittelyä ja loppusijoitusta varten riittävät tilat. Huolellisen suunnittelun ja toteutuksen avulla voimalaitosjätteen käsittelystä ja loppusijoituksesta ei aiheudu merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tiloihin suunnitellaan järjestelmät, joiden avulla jätteiden turvallinen käsittely ja siirtäminen sekä radioaktiivisten aineiden määrän ja laadun seuranta onnistuu. Kun loppusijoitustilojen käyttö päättyy, yhteydet niihin suljetaan, eikä niitä tarvitse enää valvoa tämän jälkeen. Jätteiden radioaktiiviset aineet muuttuvat aikaa myöten ympäristölle vaarattomiksi.

Ydinpolttoaineen hankintaketjun vaikutukset

Ydinpolttoaineen hankintaketjun vaikutukset eivät kohdistu Suomen alueelle, koska Fennovoima hankkii uraaninsa maailmanmarkkinoilta. Näitä vaikutuksia arvioidaan ja säädellään kussakin maassa sen oman lainsäädännön mukaisesti.

Uraanikaivostoiminnan ympäristövaikutukset liittyvät uraanimalmin säteilyyn, malmista vapautuvan radonkaasun säteilyvaikutuksiin, kaivosjätteisiin, pölyämiseen ja jätevesiin. Konversio- väkevöinti- ja polttoainenippujen tuotantovaiheiden mahdolliset ympäristövaikutukset liittyvät vaarallisten kemikaalien käsittelyyn sekä vähäisemmässä määrin radioaktiivisten aineiden käsittelyyn. Tuotantoketjun eri vaiheiden ympäristövaikutuksia, kaivoksilta lähtien, hallitaan lainsäädännön velvoitteiden lisäksi enenevässä määrin myös kansainvälisten standardien ja ulkopuolisten tahojen suorittamien auditointien avulla.

Ydinpolttoaineen tuotantoketjussa kuljetettavat välituotteet ovat korkeintaan heikosti radioaktiivisia. Radioaktiivisten materiaalien kuljetukset tapahtuvat kansallisten ja kansainvälisten radioaktiivisten materiaalien kuljetuksia ja varastointia koskevien säännösten puitteissa. Myös kemikaaliturvallisuudesta huolehditaan asianmukaisin toimenpitein.

Käytetyn ydinpolttoaineen huollon vaikutukset

Huolellisen suunnittelun ja toteutuksen avulla käytetyn ydinpolttoaineen käsittelystä ja välivarastoinnista ei aiheudu merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tiloihin suunnitellaan järjestelmät, joiden avulla polttoaineen turvallinen käsittely ja siirtäminen sekä radioaktiivisten aineiden määrän ja laadun seuranta onnistuu. Kymmeniä vuosia kestävän välivarastoinnin aikana käytetyn polttoaineen tilaa seurataan säännöllisesti.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen vaikutukset

Käytettyä ydinpolttoainetta ei loppusijoiteta laitospaikkakunnalle vaan se kuljetetaan meritse tai maitse loppusijoituslaitokseen Suomessa. Loppusijoituksen ympäristövaikutukset käsitellään omassa erillisessä YVA-menettelyssä.

Yhteisvaikutukset

Laivakankaan kaivoshanke
Ei yhteisvaikutuksia.

Voimalaitoksen käytöstäpoiston vaikutukset

Ydinvoimalaitoksen käytöstäpoiston aiheuttamat merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät laitoksen valvotun alueen purkamistoimenpiteiden aikana syntyvien radioaktiivisten purkujätteiden käsittelystä ja siirroista. Näistä radioaktiivisimmat käsitellään ja loppusijoitetaan kuten voimalaitosjäte. Mahdollisimman monet purettavista kontaminoituneista laitososista ja välineistä puhdistetaan sille tasolle, että ne voidaan vapauttaa säteilyviranomaisen valvonnasta ja joko kierrättää tai viedä yleiselle kaatopaikalle. Laitoksen järjestelmät suljetaan niin, että radioaktiiviset aineet eivät pääse leviämään ympäristöön. Suurin osa ydinvoimalaitoksen purkamistoimenpiteiden aikana syntyvistä jätteistä on kuitenkin ei-radioaktiivisia ja voidaan käsitellä kuten tavanomaiset jätteet. Laitoksen ei-radioaktiivisten rakenteiden ja järjestelmien purkamisesta, käsittelystä ja kuljetuksista aiheutuvia ympäristövaikutuksia laitosalueen ja teiden läheisyydessä ovat pöly-, melu- ja tärinävaikutukset. Lisäksi laitokselle johtavilla tieosuuksilla, joissa muuta liikennettä ei ole paljon, lisääntyvän liikenteen päästöt vaikuttavat ilmanlaatuun.

Käytöstäpoistaminen voidaan tehdä siten, että voimalaitosalue vapautuu muuhun käyttöön. On myös mahdollista jättää osa rakennuksista alueelle ja hyödyntää niitä muuhun tarkoitukseen tai jatkaa alueella energiantuotantoa tai muuta teollista toimintaa.

Poikkeus- ja onnettomuustilanteiden vaikutukset

Vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Tällaisesta onnettomuudesta aiheutuvan radioaktiivisen päästön vaikutukset ympäristössä riippuvat voimakkaasti säätilanteesta. Ravintotuotteiden saastumiseen vaikuttaa myös vuodenaika. Vakavan onnettomuuden (INES 6) seurauksena maatalous- ja luonnontuotteiden käyttöä ei todennäköisesti jouduta rajoittamaan. Epäedullisissa säätilanteissa lyhytaikaiset maataloustuotteiden käytön rajoitukset voivat kohdistua alueille, jotka sijaitsevat enintään 1000 kilometrin etäisyydellä laitoksesta, mikäli kotieläimiin ja ravinnontuotantoon kohdistuvia suojelutoimenpiteitä ei tehdä. Epäsuotuisan sään vallitessa voidaan onnettomuuden seurauksena joutua antamaan myös erilaisia luonnontuotteita koskevia käyttörajoituksia niillä alueilla, joille suurin laskeuma osuu. Esimerkiksi joidenkin sienten ravintokäyttöä voidaan joutua rajoittamaan pitkäaikaisesti enintään 200–300 kilometrin etäisyydellä sijaitsevilla alueilla.

Vakavan onnettomuuden uhatessa, väestö evakuoidaan varotoimenpiteenä noin 5 kilometrin etäisyydelle laitoksesta ulottuvan suojavyöhykkeen sisällä. Epäedullisissa sääolosuhteissa sisälle suojautuminen voi olla tarpeen enintään 10 kilometrin etäisyydellä. Myös joditablettien nauttiminen viranomaisten ohjeiden mukaisesti voi olla tarpeen. Vakavalla onnettomuudella ei ole suoria terveysvaikutuksia.

INES-luokkaan 4 kuuluvan vaikutuksiltaan vähäisemmän onnettomuuden tapahtuessa ydinvoimalaitoksen ympäristössä ei jouduta tekemän väestönsuojelutoimenpiteitä.

Onnettomuudet kemikaalien varastoinnissa tai käsittelyssä ovat epätodennäköisiä ja seurauksiltaan vähäisiä.