Fennovoima tuo lisää kilpailua sähkömarkkinoille

Pohjoismaisten kilpailuviranomaisten laatimissa selvityksissä ja useissa muissa asiantuntija-arvioissa on todettu, että sähkömarkkinoiden toimivuudessa on ongelmia. Ne liittyvät erityisesti sähköntuotantoon ja tukkumarkkinoihin.

Yhdeksi merkittäväksi kilpailuongelmien aiheuttajaksi on katsottu keskittynyt sähköntuotannon omistus. Ydinvoimalla tuotetaan neljäsosa Suomen sähköstä, mutta tuotanto on harvojen käsissä. Viiden suurimman ydinvoimaomistajan yhteenlaskettu osuus koko Suomen ydinvoimatuotannosta on peräti 85 prosenttia.

Fennovoima parantaa tukkumarkkinoiden toimintaa lisäämällä sähköntarjontaa ja tuomalla uusia toimijoita alalle. Ydinvoimatuotantoa omistavien yhtiöiden lukumäärä kasvaa kymmenillä. Fennovoiman hankkeella on merkittävä myönteinen vaikutus myös sähkön vähittäismarkkinoiden toimintaan Suomessa. Kilpailun lisäämisestä hyötyvät kaikki sähkönkäyttäjät.

Osuus Fennovoimasta vahvistaa osakkaina olevien pienten ja keskisuurten energiayhtiöiden kilpailukykyä. Kuluttajien kannalta on edullista, että energiayhtiö hinnoittelee vähittäismyyntinsä omien todellisten tuotantokustannustensa perusteella, ei sähkön pörssihinnan mukaan. Fennovoiman energiayhtiöosakkailla on Suomen vähittäismarkkinoilla noin miljoona pienasiakasta.

Tiedotteet

Aineistoja

Materiaalipankki

Jätä työhakemus

Ota yhteyttä

Tutustu fennovoimalaisiin

Hyödyllisiä linkkejä

 

Sivuston käyttöehdot

                                                      
    

Seuraa Fennovoimaa muualla verkossa:

Follow Fennovoima on Twitter