Pyhäjokiseutu: Apua ydinvoimalahankkeeseen valmistautuville yrittäjille
Pyhäjokiseutu,
04.01.2012

Fennovoima päätti lokakuussa rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle, ja siitä saakka alueella on jatkettu kansainväliseen hankkeeseen valmistautumista kiivaasti. Raahen seutukunnassa työskentelevä Pekka Peltomäki kokoaa alueella toimivia pienyrittäjiä yhteen ja auttaa heitä valmistautumaan ydinvoimahankkeeseen, esittelee sanomalehti Pyhäjokiseutu.

Peltomäen vetämä projekti kannustaa alueen yrittäjiä verkostoitumaan. Seutukunnan hankkeet auttavat esimerkiksi yrittäjiä palkkaamaan asiantuntijan yrityskäynnille tai hakemaan apua käännös- tai lakiasioihin.

Peltomäki sanoo Pyhäjokiseudussa, että yrittäjien kannattaa nyt päättää halustaan lähteä mukaan ydinvoimalahankkeeseen. Peltomäen mukaan yritysten pitää alkaa valmistautua muun muassa työskentelemällä viranomaisten ja pääurakoitsijan vaatimusten eteen.

Projektivetäjä muistuttaa, että kansainvälisten projektien kieli on englanti, joten kannattaa pitää huolta, että omat internetsivut on myös englanniksi. Peltomäen mukaan samalla on mahdollisuus panostaa muutenkin yrityksen tulevaisuuteen, sillä Pohjois-Suomen ja Barentsin alueelle suunnitellaan muitakin kansainvälisiä suurhankkeita.

Lue alkuperäinen artikkeli Pyhäjokiseudun nettisivuilta.

>> Lue, miten Fennovoiman ydinvoimala rakennetaan.

Tiedotteet

Aineistoja

Materiaalipankki

Jätä työhakemus

Ota yhteyttä

Tutustu fennovoimalaisiin

Hyödyllisiä linkkejä

 

Sivuston käyttöehdot

                                                      
    

Seuraa Fennovoimaa muualla verkossa:

Follow Fennovoima on Twitter