Laitos rakennetaan Pyhäjoelle

Fennovoiman ydinvoimala rakennetaan uudelle ydinvoimapaikkakunnalle, Pyhäjoelle. 

Reilun 3200 asukkaan rannikkokunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, noin sata kilometriä Oulusta etelään. Nykyiset rajansa Pyhäjoki sai vuonna 1895, kun Merijärven seurakunta itsenäistyi. Pyhäjoki kuuluu Raahen seutukuntaan, jonka muita kuntia ovat Raahe ja Siikajoki.

Pyhäjoen maisemia halkoo vuolas Pyhäjoki, joka saa alkunsa Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvestä ja purkautuu Pyhäjoen keskustan suistoalueelta lopulta Perämereen. Merellisyys on Pyhäjoella vahvasti läsnä, sillä Pyhäjoella on Perämeren rantaviivaa 88 kilometriä. Pyhäjoen kokonaispinta-ala on 549 neliökilometriä.

Päätös Pyhäjoen valinnasta laitospaikkakunnaksi tehtiin vuonna 2011

Sijoituspaikan valintaa pohjustettiin noin neljä vuotta kestäneillä, monipuolisilla selvityksillä.

Fennovoimalla oli hankkeensa alussa kesällä 2007 ydinvoimalan sijoituspaikaksi lähes 40 vaihtoehtoa. Joulukuussa 2009 Fennovoima rajasi vaihtoehdot kahteen pohjoissuomalaiseen kuntaan: Pyhäjokeen ja Simoon.

Paikan lopullisessa valinnassa painotettiin erityisesti turvallisuutta, teknistä toteutettavuutta, ympäristöasioita, rakentamiskustannuksia sekä seutukunnan halua ja kykyä vastaanottaa hanke, joka tuo alueelle parhaimmillaan tuhansia uusia työntekijöitä ja palveluiden käyttäjiä. Näiden aihekokonaisuuksien piirissä tarkasteltiin satoja pienempiä yksityiskohtia.

Selvitystyön lopputulos oli, että sekä Simo että Pyhäjoki ovat ydinvoimalalaitokselle hyviä sijoituspaikkoja. Kumpaankin voisi turvallisesti ja ympäristön kannalta kestävästi rakentaa ydinvoimalan. Molemmat seutukunnat olivat rakenteeltaan ja asenteeltaan sopivia tukemaan hanketta. 

Pyhäjoen puolesta puhui useampi tekninen asia, joiden vuoksi ydinvoimala on helpompi rakentaa Pyhäjoelle.