Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pyhäjoen ydinvoimamaakuntakaavan kahden kolmasosan enemmistöllä, äänin 58−29. Tyhjää äänestäneitä oli kaksi ja poissa kuusi valtuutettua.
Maakuntakaavan muutokseen on kirjattu ydinvoimalahankkeen maankäytölliset edellytykset.
Tämän jälkeen kaava menee ympäristöministeriön vahvistettavaksi.
Kuntakaavojen eli yleis- ja asemakaavojen ehdotukset tulevat nähtäville keväällä. Kuntakaavat voidaan hyväksyä sitten, kun maakuntakaava on vahvistettu ja tullut voimaan.
Fennovoimalla on suunnittelemalleen ydinvoimalalle kaksi vaihtoehtoista sijoituspaikkaa, Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Pyhäjoen lisäksi Lapin Simo.
Valtioneuvoston on määrä päättää ydinvoimaluvista tänä keväänä ja eduskunnan myöhemmin tänä vuonna. Jos Fennovoima saa luvan, sijoituspaikka valitaan viimeistään vuoden 2011 alussa.
>> Tutustu Pyhäjoen paikallissivuihin. Lue myös Fennovoiman hanketta koskevasta kaavoituksesta sekä hankkeen toteuttamisesta.


