Fennovoima työnantajana

Tarjoamme työtä niin kokeneille ammattilaisille kuin uraansa vasta aloittaville. Meillä pääset työskentelemään kansainvälisessä projektissa yhdessä alan johtavien asiantuntijoiden kanssa.

Tällä hetkellä työllistämme lähes 450 henkeä kahdestakymmenestäviidestä eri maasta. Rekrytoimme pääasiassa tekniikan alojen ammattilaisia, mutta tarjoamme uramahdollisuuksia myös muun muassa tiedon- ja projektinhallinnan, laadunvalvonnan, hallinnon ja viestinnän ammattilaisille.

Fennovoimassa sinulla on mahdollisuus ammatilliseen kasvuun ja oman osaamisen ja pätevyyden kehittämiseen mielenkiintoisissa työtehtävissä. Yrityksemme kieli on englanti.

Pidämme huolta työntekijöistämme. Työterveyspalvelumme ovat kattavat, ja töitä meillä tehdään joustavan työajan puitteissa. Lisäksi tarjoamme työntekijöillemme liikunta- ja kulttuurietuja sekä järjestämme ja osallistumme erilaisiin virkistystapahtumiin.

Suurin osa tällä hetkellä rekrytoitavista Fennovoiman työntekijöistä työskentelee aluksi päätoimipaikassamme Helsingin Salmisaaressa. Laitospaikkakunnalla Pyhäjoella työskentelee jo lähes 80 fennovoimalaista.

Sitoutunut ja osaava henkilöstö on Hanhikivi 1 -hankkeen onnistumisen edellytys. Fennovoiman organisaation ja sen osaamisen on vastattava kullekin projektivaiheelle asetettuja lakisääteisiä vaatimuksia.

Lue työskentelystä Fennovoimassa vastuullisuusraportistamme

Vahvuutenamme globaalissa kilpailussa ydinvoima-alan osaajista ovat mielenkiintoiset ja haastavat työtehtävät, mahdollisuus päästä mukaan kehittämään uuden ydinvoimayhtiön toimintaa ja omaa osaamista osana välittävää ja kannustavaa työyhteisöä.

Kerromme työskentelystä Fennovoimalla ja organisaation kehittämisestä Fennovoiman vuosi 2020 -raportissamme.