A picture of a woman, Katarina Culham, smiling.

Katarina Culham vannoo jaetun asiantuntemuksen ja muilta oppimiseen nimeen

Minua motivoi sekä mentorointi että mentoroitavana oleminen, ja tätä odotan myös tiimini asiantuntijoilta. On tärkeää oppia niiltä, joilla kokemusta on enemmän, Katarina Culham sanoo.

Katarina Culham työskentelee Fennovoimalla sopimustenhallinnan johtajana.  Hänellä on 17 vuoden kokemus sopimus- ja korvausvaatimusasioiden hallinnasta ydinvoima-alalla. Tehtävässään Katarina johtaa tiimiä, joka kattaa useita toimintoja aina varsinaisesta sopimushallinnasta integroituun muutostenhallintaan. Tiimi tukee ja neuvoo myös muita Fennovoiman osastoja ja yksiköitä työssään. Kuluvan vuoden aikana kahdeksanhenkisen tiimin on määrä kasvaa muutamalla uudella osaajalla.

Katarina itse vannoo jatkuvan kouluttautumisen ja muilta oppimisen nimeen. Millainen työympäristö Fennovoima hänen mielestään on ja mitä hän itse odottaa alaisiltaan?

Mentorointia ja jatkuvaa oppimista

Esimiehenä odotan kaikkien tekevän parhaansa. Tehtävät jaan osaamisen ja kokemuksen mukaan.  Pidän tärkeänä, että asiantuntijat jakavat osaamistaan ja asiantuntijuuttaan toisille tiimin jäsenille. Itse uskon mentorointiin ja jatkuvaan oppimiseen, ja haluan oppia niiltä, joilla on kokemusta minua enemmän – on se sitten opinnoista, ammatista tai käytännön elämästä. Minua motivoi sekä mentorina toimiminen että mentoroitavana oleminen, ja tätä odotan myös senioriasiantuntijoilta, joita haen tiimiini.

Kannustava ja reilu työyhteisö

Fennovoima tarjoaa reilun ja yhteisöllisen työympäristön. Ihmiset auttavat toisiaan ja käyttävät aikaa perehdyttääkseen kollegan oman osaamisalueensa asioihin. Tykkään ihmisten rehellisyydestä, se tekee työstä ja kanssakäymisestä mukavaa. Työaika on väljempi kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa.  Fennovoima tarjoaa myös houkuttelevat työsuhde-edut. Arvostan sitä, että myös työnantajani haluaa minun kehittyvän ja kasvavan ammatillisesti – siihen löytyy tarvittaessa aikaa ja mahdollisuuksia.    

Osana ydinvoimaperhettä

Ydinvoima-alan yhteisö on kuin pieni perhe,  sillä ala on kapea ja  ainutlaatuinen. Monet alan asiantuntijoista ovat työskennelleet yhdessä aiemmin ja tulevat luultavasti työskentelemään yhdessä myös tulevaisuudessa.

Suomessa asuminen

Olen asunut Suomessa aiemmin työskennellessäni Olkiluodossa yhdeksän vuotta. Helsinki on eurooppalainen suurkaupunki: kiireinen, eläväinen ja täynnä sosiaalista elämää. Tulevaisuudessa muutan lähemmäs laitospaikkakuntaa, Pyhäjokea. Uskon, että seutukunnassa vastataan hyvin fennovoimalaisten tarpeisiin ja toiveisiin, mitä tulee palveluihin ja muuhun  infrastruktuuriin.  Siellä on varmasti mukavaa ja mielenkiintoista asua ja työskennellä tulevaisuudessa.

 

Lisää uratarinoita

Caetano Porto.

Caetano Porto: "Tehtävien sijaan jaan mieluummin vastuuta”