Anton Dedusenkosta Fennovoiman hallituksen uusi jäsen

Fennovoiman omistajat, Voimaosakeyhtiö SF and RAOS Voima Oy, ovat nimittäneet Fennovoiman hallituksen uudeksi jäseneksi JSC Rusatom Energy Internationalin (REIN JSC) ensimmäisen varatoimitusjohtajan, Anton Dedusenkon 19.2.2019 alkaen. Dedusenko ottaa hallituksessa aiemmin toimineen Djurica Tankosicin paikan.

Anton S. Dedusenko on valmistunut Rostovin valtionyliopistosta sekä Bernin yliopistosta, jossa hän opiskeli kansainvälistä oikeutta ja taloutta Sveitsin hallituksen (SECO) myöntämällä avustuksella. Dedusenkolla on tohtorin tutkinto kansainvälisissä ja eurooppalaisissa oikeustieteissä sekä liikkeenjohdon MBA-tutkinto. Aiemmin hän työskenteli YK:n sisarjärjestöissä Genevessä ja Sveitsissä sekä venäläisissä teollisuus- ja konsultointiyrityksissä. Vuonna 2009 hän liittyi Rosatom State Corporationiin ja aloitti työt Atomstroyexport CJSC:n lakiosaston ensimmäisenä varapäällikkönä. Dedusenko siirtyi projektinhallinnan ja liiketoiminnan kehittämisen pariin REIN JSC:ssä (entinen Rusatom Overseas JSC) vuonna 2012. Dedusenko on osallistunut aktiivisesti Rosatomin hankkeiden kehittämiseen ja hallintaan Tšekissä, Unkarissa, Bulgariassa, Puolassa, Jordaniassa, Intiassa ja Turkissa. Vuonna 2017 A.S. Dedusenko nimitettiin REIN JSC:n varatoimitusjohtajaksi. Helmikuusta 2018 lähtien Anton Dedusenko on toiminut toimitusjohtajana AKKUYU NUCLEAR -hankkeessa. Osana Rosatom State Nuclear Corporationia, REIN JSC hallinnoi kahta uutta ydinalan rakennushanketta Turkissa ja Suomessa.